Efesolaiskirje 5:21-33
Tätä jaksoa on totuttu pitämään yhtenä selkeimmin miehen ylempää asemaa puolustavana. Jakso alkaa kuitenkin kehotuksella "Ja olkaa toinen toisellenne alamaiset Kristuksen pelossa." Paavali ei siis suostu tukemaan mitä tahansa alamaisuusmallia, vaan painottaa alamaisuutta Kristuksen pelossa, siis Hänen tahtonsa mukaista alamaisuutta, joka on suunnattu molempiin suuntiin. Käsite "alamaiset toinen toisillenne" on erikoinen. Kyse kuitenkin lienee mitä ilmeisemmin keskinäisestä kunnioituksesta toinen toistaan kohtaan, riippumatta sukupuolesta tai esimerkiksi kutsumuksesta. Erikoista siinä on kunnioituksen molemminpuolisuus, toinen ei olekaan toista hierarkisesti ylempi. Tässä meillä seurakunnassakin oppimista myös saman sukupuolen kesken.
Seuraava jae (22) ei rohkaise patriarkaaliseen eikä feministiseen roolikäsitykseen, vaan kehottaa vaimoja olemaan alamaiset omille miehilleen "niinkuin Herralle". Pelkästään tämä jae kumoaa myös suomalaisen johtaja-alistuja-suhteen miehen ja vaimon välillä. Tuon ajan kulttuurissa oli tarpeen muistuttaa vaimoja ja samalla miehiä ensinnäkin siksi, että miehet syystä kokivat asemansa uhatuksi kristillisen tasa-arvoa suosivan julistuksen edessä. Toisaalta naisia ja miehiä piti edelleen ohjata pois väärästä alamaisuusajatuksesta, jossa mies nähtiin kaikessa viimeisen sanan haltijana. Naisen alamaisuus miestään kohtaan tuli olla sellaista niinkuin se on Herraa kohtaan,
Jae 23 jatkaa samaa teemaa antaen termille "mies vaimon pää" määritelmän, joka radikaalisti kumoaa tuonajan patriarkaalisen rooliajattelun samoin kuin suomalaisen "vaimon pää"-merkityksen. Malliksi asetetaan Kristus seurakunnan päänä, mutta ei miten tahansa mielletyssä merkityksessä, vaan "ruumiin vapahtajana". Jos siis Kristus seurakunnan päänä ymmärrettäisiin viittaavan muussa yhteydessä hierarkisesti ylempään asemaan, puhuttaessa mies-vaimo-suhteesta hieraria-ajatus suljetaan pois. Kristus vapahti seurakuntaruumiin synnin kahleista palvelemaan elävää Jumaalaa uhraamalla itsensä ristillä. Naista kehotetaan sellaiseen alamaisuuteen, missä omaksutaan Kristuksen vapahtaja-asenteella täytetty miehen rooli.
Paavali Pyhän Hengen inspiroimana käyttää osuvasti kefale-sanaa. Mies on edelleenkin vaimon pää, mutta nyt siinä merkityksessä, mihin mies ja vaimo alunperin luotiin. Syntiinlankeemuksen yhteydessä ennustettu vallitsemisajatus on poistettu "ruumiin vapahtajan" uhrikuoleman ansiosta, käärmeen pää on poljettu rikki. Mies ja nainen ovat jälleen tasa-arvoisia, vapaita kunnioittamaan ja tukemaan toinen toistaan.
Pyhän Hengen sanat ovat kattavat. Lukija saattaisi kysyä, pitäisikö kuitenkin jossakin asiassa harrastaa tuonajan perinteistä alamaisuutta, erilaista kuin mitä seurakunnalla on Kristusta kohtaan. Vastus on selkeä ei: "Mutta niinkuin, seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimot miehillensä kaikessa alamaiset." Vaimon ei siis tule missään asiassa tai tilanteessa soveltaa muunlaista alamaisuutta miestän kohtaan.
Paavalille päänä oleminen on selkeästi uhrautuvan rooliin omaksumista puolin ja toisin. Alistuminen muuhun ei ole lisähyve, vaan suostumista Jumalan suunnitelman vastaiseen asenteeseen. Tämä ei olisi siunauksellista kummallekaan sukupuolelle.
Miehen vapahtaja-asennetta voi soveltaa niin seurakuntaelämässä kuin muuallakin. Seurakunnassa miehen tulee rohkaista sisaria palvelemaan seurakuntaa kaikilla armoituksillaan, sisarten tulee puolestaan alistua palvelemaan vaikkapa seurakunnan johtajina ja opettajina yhdessä uhrautuja-asenteen omaksuneiden veljien kanssa.
Efesolaiskirje 4:15
Jakso alkaa jakeesta 11, jossa esitellään viisi seurakuntavirkaa. Paavali opettaa, että virkojen merkitys on saattaa meidät täysi-ikäisyyteen Kristuksessa. Kysymys on kasvuprosessista tiiviimmin Kristuksen yhteyteen, joka on pää.
Mikäli pää, kefale, ymmärrettäisiin tässä tarkoittavan Kristuksen auktoriteettiasemaa seurakuntavirkoihin ja seurakuntaan nähden, tekstin yhtenäisyys kärsii. Jos taas ymmärrämme kefalen tarkoittavan alkua, näemme Kristuksen seurakunnan alkajana, "josta koko ruumis, yhteenliitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuaksseen rakkaudessa...". Kefale-sanan merkitys alku eheyttää tekstin, kun taas johtaja ohjaa ajatuksen pois asiayhteydestä, vaikkakin olennaiseen ominaisuuteen Kristuksessa, Hänhän on myös johtaja.
Efesolaiskirje 1
Paavali toteaa, että Jumala antoi Kristuksen pääksi seurakunnalle. Ajatus, että pää tässä tarkoittaisi johtajaa, ei ole ristiriidassa Kristuksen todellisen aseman suhteen, mutta jättää sanat "antoi pääksi seurakunnalle" jonkin verran toiston asemaan, Kristuksen johtajuushan todetaan jo edellä ja vieläpä suuremmassa laajudessa kuin vain seurakunnan johtajana: hänethän asetettiin "korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta..." Tietysti on mahdollista mainita seurakunnan johtajuus vielä erikseenkin. Jääkö kuitenkin näin tulkitessa jokin Pyhän Hengen tarkoittama sanoma huomaamatta?
Kefale-sanan ymmärtäminen alkulähteenä, ja ehkä myös alkuna ja loppuna, sopii paremmin yhteen jakeessa 10 esiintyvän kefale-sanan kanssa, missä se esiintyy verbimuodossa, joka on käännetty suomeksi "oli yhdistävä". Kristus on seurakunnan alku ja yhteenliittäjä, ja tätä erityisesti lunastustyön kautta.
Alkulähdeajatus tuo lisäsanomaa edeltäviin jakeisiin. Seurakunnassa ei ole mitään hyvää, minkä alkulähteenä Kristus ei olisi. Kun vielä näemme Aimo T. Nikolaisen tavoin seurakunnan Kristuksen jatkeena, tulemme hyvin lähelle käsitystä, jonka esitin käsitellessäni jaetta Ef. 4:15. Kristus on kaiken alku ja me rakennumme Häneen yhä kiinteämmin.
