Klassisessa kreikassa
Klassisessa kreikassa pää, kefale, tarkoitti ihmisen tai eläimen päätä, toisinaan taas äärimmäisiä osia, kuten esimerkiksi astian (ääri)reunaa. Monikollisena sanaa käytettiin tarkoittamaan joen lähdettä ja yksikössä joen suuta. Joellahan onkin useampi alku, mutta vain yksi suu. Metaforisesti kefale tarkoitti joissakin tapauksissa kruunua tai viimeistelyä. Klassisen kreikan sanakirja, A Greek-English Lexicon ei anna yhtään esimerkkiä siitä, että kefale olisi tarkoittanut ylemmässä asemassa olevaa henkilöä. Kyseisen sanakirjan aiemmat versiot antoivat merkityksen chief (päälllikö), mutta ilmeisesti todistusaineiston puuttumisen vuoksi merkitys on poistettu myöhemmistä versioista. (Brauch). Olennaista kefale-sanan merkityksessä on se, että kefale on samaa kokonaisuutta siitä, mihin se kuuluu. Esimerkiksi sekä joen alku että joen suu ovat kumpikin olennaltaan jokea, eivät esimerkiksi kuivaa maata tai ilmaa. Wayne Grudemin tekemä muinaisiin teksteihin perustuva tutkimus osoitti, että joissakin harvoissa tapauksissa kefale merkitsi ylempää henkilöä. (2% kaikista esiintymistä, 15% kuvaannollisista tapauksista).
Aristotelelaisen ajattelutavan mukaan ihmisen ajatusten keskus ei ollut pää. Ruumiin "johto" oli jossakin pallean yläpuolella, ehkä kylkiluiden kohdalla. (Sattumoisin siellä mistä vaimo luotiin). Sananlaskujen mukaan pitää varjella sydäntä, sieltä nimittäin lähtevät pahat ajatukset. Jeremia ja Hesekiel puhuvat taas uudesta sydämestä, joka katuu pahoja tekoja. Jos on olemassa joku ruumiinosa, joka vastaa vertauskuvallisesti johtajaa, se olisi paremminkin sydän. Ongelma syntyy lähinnä siinä, kun oletetaan, että kefale vastaa täysin merkitykseltään sanaa pää suomenkielessä, ja että sillä siten olisi myös samat vertauskuvalliset merkitykset.
Paitsi, että Kristus on kaiken lähde seurakunnassa, hän on myös kaiken yläpuolella. Yläpuolella olemista ei kuitenkaan kuvata sanalla pää, vaan siitä puhutaan joko suoraan ilman vertauskuvia (Ef.1:21) tai esimerkiksi johtajan jalkojen alle asettamisena (Ef. 1:22). Hänellä sanotaan olevan kaikki valta taivaassa ja maanpäällä. Kristuksen pääksi asettaminen seurakunnalle taas merkitsee enemmän kuin johtajaa: hän on seurakunna alku ja loppu (kefale). (Ks. tuonnempana.)
Alan F. Johnson näkee, että Paavali antoi kefale-sanalle uuden uusitestamentillisen merkityksen. Tämä tulee ilmi erityisesti Efesolaiskirjeen viidennessä luvussa, jossa verrataan miehen ja naisen keskinäistä suhdetta Kristuksen ja seurakunnan väliseen suhteeseen (vrt. 1 Kor. 11:3). Sana kefale liittyy myös uhrautuvaisuuteen toisen hyväksi. Miehen tulee osoittaa kefale-asemansa rakastamalla vaimoaan uhrautuen tämän hyväksi, niin kuin Kristus antoi itsenä koko seurakunnan hyväksi.
Johnson muistuttaa myös, että tuon ajan kristillisessä kentässä mies, pikemmin kuin nainen, saattoi tuntea patriarkaalisen asemansa olevan uhattuna. Paavali, Pyhän Hengen antamalla viisaudella, kehotti naista alamaisuuteen. Ei kuitenkaan millaiseen alamaisuuteen tahansa, vaan sellaiseen mikä seurakunnalla on Kristukseen nähden, alamainen "niinkuin Herralle". Efesolaiskirjeen jakso kehottaa naista hyväksymään miehen toisen puolesta uhrautuvan, ei ylemmäksi asettuvan, anseman.
Edellä mainittu Efesolaiskirjeen jakso siis purkaa tuon ajan alistettu-alistaja-rooliajattelun. Jakson "otsikko" kehottaa keskinäiseen alamaisuuteen, Ef. 5:21. Alamaisuus tulee naisenkin puolelta olla "kaikessa niin kuin Herralle", ei siis niin kuin on yleensä mielletty. Jakso ei millään muotoa tee miehestä sen enempää kuin naisestakaan hierarkisesti ylempää olentoa.
Kristus, seurakunnan siunauksien lähde
Raamatussa, yksiköllisellä kefale-salalla viitattiin täyteyteen, lähteeseen (Kol. 1:18,19 ja Ef. 1:22,23), ja alkuun ( Kol. 1:18). Kaikki, mitä seurakunnalla on, saa alkunsa Kristuksesta, seurakunnan päästä. Niin seurakunnasta tulee Kristuksen täyteys (pleroma), joka on puolestaan siunauksien lähde vaikutusalueellaan. Efesolaiskirjeen neljännessä luvussa pää tarkoittaa ruumiin alkulähdettä, johon koko ruumis on liitetty. ( Ef. 4:15 ja 16 katso myös 2:20,21). Ilmeisesti tähän verrattava merkitys tunnettiin myös antiikin kreikassa lihaksista puhuttaessa (G-E, 947). Efesolaiskirjeen 1. luvussa esiintyy myös sanan pää johdannainen, joka on suomennettu "yhdistävä" (Kristuksessa), 1:10.
Aristotelelaisen ajattelutavan mukaan ihmisen ajatusten keskus ei ollut pää. Ruumiin "johto" oli jossakin pallean yläpuolella, ehkä kylkiluiden kohdalla. (Sattumoisin siellä mistä vaimo luotiin). Sananlaskujen mukaan pitää varjella sydäntä, sieltä nimittäin lähtevät pahat ajatukset. Jeremia ja Hesekiel puhuvat taas uudesta sydämestä, joka katuu pahoja tekoja. Jos on olemassa joku ruumiinosa, joka vastaa vertauskuvallisesti johtajaa, se olisi paremminkin sydän. Ongelma syntyy lähinnä siinä, kun oletetaan, että kefale vastaa täysin merkitykseltään sanaa pää suomenkielessä, ja että sillä siten olisi myös samat vertauskuvalliset merkitykset.
Paitsi, että Kristus on kaiken lähde seurakunnassa, hän on myös kaiken yläpuolella. Yläpuolella olemista ei kuitenkaan kuvata sanalla pää, vaan siitä puhutaan joko suoraan ilman vertauskuvia (Ef.1:21) tai esimerkiksi johtajan jalkojen alle asettamisena (Ef. 1:22). Hänellä sanotaan olevan kaikki valta taivaassa ja maanpäällä. Kristuksen pääksi asettaminen seurakunnalle taas merkitsee enemmän kuin johtajaa: hän on seurakunna alku ja loppu (kefale). (Ks. tuonnempana.)
Alan F. Johnson näkee, että Paavali antoi kefale-sanalle uuden uusitestamentillisen merkityksen. Tämä tulee ilmi erityisesti Efesolaiskirjeen viidennessä luvussa, jossa verrataan miehen ja naisen keskinäistä suhdetta Kristuksen ja seurakunnan väliseen suhteeseen (vrt. 1 Kor. 11:3). Sana kefale liittyy myös uhrautuvaisuuteen toisen hyväksi. Miehen tulee osoittaa kefale-asemansa rakastamalla vaimoaan uhrautuen tämän hyväksi, niin kuin Kristus antoi itsenä koko seurakunnan hyväksi.
Johnson muistuttaa myös, että tuon ajan kristillisessä kentässä mies, pikemmin kuin nainen, saattoi tuntea patriarkaalisen asemansa olevan uhattuna. Paavali, Pyhän Hengen antamalla viisaudella, kehotti naista alamaisuuteen. Ei kuitenkaan millaiseen alamaisuuteen tahansa, vaan sellaiseen mikä seurakunnalla on Kristukseen nähden, alamainen "niinkuin Herralle". Efesolaiskirjeen jakso kehottaa naista hyväksymään miehen toisen puolesta uhrautuvan, ei ylemmäksi asettuvan, anseman.
Edellä mainittu Efesolaiskirjeen jakso siis purkaa tuon ajan alistettu-alistaja-rooliajattelun. Jakson "otsikko" kehottaa keskinäiseen alamaisuuteen, Ef. 5:21. Alamaisuus tulee naisenkin puolelta olla "kaikessa niin kuin Herralle", ei siis niin kuin on yleensä mielletty. Jakso ei millään muotoa tee miehestä sen enempää kuin naisestakaan hierarkisesti ylempää olentoa.
Kristus, seurakunnan siunauksien lähde
Raamatussa, yksiköllisellä kefale-salalla viitattiin täyteyteen, lähteeseen (Kol. 1:18,19 ja Ef. 1:22,23), ja alkuun ( Kol. 1:18). Kaikki, mitä seurakunnalla on, saa alkunsa Kristuksesta, seurakunnan päästä. Niin seurakunnasta tulee Kristuksen täyteys (pleroma), joka on puolestaan siunauksien lähde vaikutusalueellaan. Efesolaiskirjeen neljännessä luvussa pää tarkoittaa ruumiin alkulähdettä, johon koko ruumis on liitetty. ( Ef. 4:15 ja 16 katso myös 2:20,21). Ilmeisesti tähän verrattava merkitys tunnettiin myös antiikin kreikassa lihaksista puhuttaessa (G-E, 947). Efesolaiskirjeen 1. luvussa esiintyy myös sanan pää johdannainen, joka on suomennettu "yhdistävä" (Kristuksessa), 1:10.
Efesolaiskirjeen ensimmäinen luku puhuu siunauksista, jotka Kristus tuo seurakunnalleen. Tekstistä tosin ilmenee myös, että Kristuksella on korkein asema kaikkien hallitusten ja valtojen yläpuolella, ja kaikki on asetettu hänen jalkainsa alle, seurakunta mukaan lukien. Mahdollisesti tähän pohjaten (1:22) eräs ekspositorinen kommentaari (Butler) päättelee sanan pää viittaavan Kristuksen korkeaan asemaan seurakunnan yläpuolella.
Lukukontekstin mukaan pää tarkoittaa myös siunausten lähdettä. Onko siis pää tulkittava johtajuuteen vai lähteeseen viittaavaksi tässä yhteydessä? Lauseen kieliopillinen rakenne tukee viimeksi mainittua. Tekstin mukaan näet Kristus annettiin kaiken pääksi seurakunnalle (pääksi kaiken seurakunnan yli). Neutrisukuinen muoto panta, kaikki, viittaa sekä ihmisiin, että asioihin seurakunnassa. Kristus on kaikkien siunauksien lähde, kefale. Arvovaltamerkityksen soveltaminen tähän lauserakeenteeseen on ontuvaa ja tekee ilmaisusta alkuperäistä tarkoitusta laiemeamman. Kristuksen johtajuus seurakunnassa on itsestäänselvyys jo sillä perusteella, että seurakunta on saanut hänestä alkunsa ja että seurakunta on hänen ruumiinsa, mitkä puolestaan ovat faktoja koko Raamatun kontekstissa. Jeesuksen kaiken yläpuolella olemista painotetaan läpi Uuden testamentin käyttämällä hänesta sanaa, kyrios, Herra.
Septuaginta
Lukukontekstin mukaan pää tarkoittaa myös siunausten lähdettä. Onko siis pää tulkittava johtajuuteen vai lähteeseen viittaavaksi tässä yhteydessä? Lauseen kieliopillinen rakenne tukee viimeksi mainittua. Tekstin mukaan näet Kristus annettiin kaiken pääksi seurakunnalle (pääksi kaiken seurakunnan yli). Neutrisukuinen muoto panta, kaikki, viittaa sekä ihmisiin, että asioihin seurakunnassa. Kristus on kaikkien siunauksien lähde, kefale. Arvovaltamerkityksen soveltaminen tähän lauserakeenteeseen on ontuvaa ja tekee ilmaisusta alkuperäistä tarkoitusta laiemeamman. Kristuksen johtajuus seurakunnassa on itsestäänselvyys jo sillä perusteella, että seurakunta on saanut hänestä alkunsa ja että seurakunta on hänen ruumiinsa, mitkä puolestaan ovat faktoja koko Raamatun kontekstissa. Jeesuksen kaiken yläpuolella olemista painotetaan läpi Uuden testamentin käyttämällä hänesta sanaa, kyrios, Herra.
Septuaginta
Mandfred Brauchin (s.137) esittelemä tutkimus kefale-sanan käytöstä Septuagintassa on valaiseva. Hepreankielessä käytetään sanaa rosh tarkoittamaan päätä ihmisen tai eläimen ruumiinosana, ja silloin se on lähes poikkeuksetta käännetty Septuagintassa sanalla kefale. Noin 180:ssä tapauksessa rosh-sanalla on selvästi kuvaannollinen merkitys, nimittäin johtaja, jolla on auktoriteettiasema jonkun ryhmän yläpuolella. Näissä tapauksissa vain 8:ssa on käytetty Septuagintassa sanaa kefale. Auktoriteettiasemaa tarkoitettaessa Septuaginta käyttää yleensä sanan arkhon johdannaista.
Pikaisella silmäyksellä omaan käsikirjastooni löysin yhden esimerkin, "Valitkaamme johtaja ja palatkaamme Egyptiin", 4. Moos. 14:4. Kyseisessä kohdassa hepreankielinen alkuteksti käyttää sanaa pää, rosh, jolla siis on selvästi metaforinen merkitys: johtaja. Kreikankielinen Septuaginta ei käytä sanaa kefale vaan arkhegos.
Pikaisella silmäyksellä omaan käsikirjastooni löysin yhden esimerkin, "Valitkaamme johtaja ja palatkaamme Egyptiin", 4. Moos. 14:4. Kyseisessä kohdassa hepreankielinen alkuteksti käyttää sanaa pää, rosh, jolla siis on selvästi metaforinen merkitys: johtaja. Kreikankielinen Septuaginta ei käytä sanaa kefale vaan arkhegos.
Toinen esimerkki löytyy 1. Aikakirjan jakeesta 29:11. Hepreankielinen teksti käyttää sanaa rosh, mikä on suomennettu sanalla pää. Septuagintan kääntäjät ovat ymmärtäneet tässäkin rosh-sanan viittaavan Jumalan johtaja-asemaan ja käyttäneet kefale-sanan asemasta aivan toista ilmaisua.
Kreikkalaiset kääntäjät olivat siis selvästi sitä mieltä, että rosh-sanan vastine ei yleensä ollut kefale, silloin kun sillä tarkoitettiin auktoriteettiasemaa tai johtajaa. Septuaginta oli Paavalin Raamattu.
1 Korinttolaiskirjeen 11 luku
Erityisen merkillepantavaa on 1 Korinttolaiskirjeen ilmaus (1 Kor 11:3) ”Jumala on Kristuksen pää”. Tässäkään yhteydessä sana kefale ei sisällä hierarkiakäsitettä: Jumalan mieltäminen Kristusta ylemmäksi kyseenalaistaisi Kristuksen jumaluuden. Keskustelu Pojan ja Isän tasavertaisuudesta on käyty perusteellisesti jo kirkkohistorian ensimmäisinä vuosisatoina. Oppi nimeltä subordinationism hylättiin, kaikkien Kolminaisuuteen uskovien teologien keskuudessa.
Jumala Kristuksen päänä painottaa Kristuksen jumaluutta. Vaikka Kristuksella on selkeästi oma persoona, kuten Isällä ja Hengellä, Hän on yhtä olennaisesti Jumala kuin muutkin Jumaluuden persoonat. Aivan kuin joen suu on jokea siinä missä joen alkukin. Johanneksen mukaan Kristus tuli ihmiseksi, 2 Joh. 7. Lihaan tulleen Kristuksen alkulähde oli Jumala. Ks. myös Fil. 2:5-7.
Jumala Kristuksen päänä painottaa Kristuksen jumaluutta. Vaikka Kristuksella on selkeästi oma persoona, kuten Isällä ja Hengellä, Hän on yhtä olennaisesti Jumala kuin muutkin Jumaluuden persoonat. Aivan kuin joen suu on jokea siinä missä joen alkukin. Johanneksen mukaan Kristus tuli ihmiseksi, 2 Joh. 7. Lihaan tulleen Kristuksen alkulähde oli Jumala. Ks. myös Fil. 2:5-7.
Jos sana pää Kristus-Jumala -suhteessa ei sisällä hierarkiaa, voisiko sama sana samassa jakeessa sisältää tai jopa tähdentää hierarkiaa mies-nainen –suhteessa? Hermeneuttisesti tämä olisi mahdollista. Tekstiyhteys muutamaa jaetta myöhemmin osoittaa, että Paavali haluaa painottaa miehen ja naisen keskinäistä riippuvuutta, mikä perustuu yhteiseen alkuperään. Jae 8 toistaa jakeessa 3 ilmaistun totuuden miehen ja naisen keskinäisestä riippuvuudesta. Vaimo on miehen kunnia (jae 7), koska hän on lähtöisin miehestä (Eeva Aadamista). Mies tarvitsi vaimon niin, että hän voisi paremmin toteutaa Jumalalta saatua tehtäväänsä. Vaimo miehensä tukena tuo kunniaa miehelleen. Tämä ei mitenkään edellytä naisen alempaa asemaa. Esimerkiksi yhteiskunnassa tai seurakunnassa naisella voi olla miestään huomattavasti "korkeampi" asema ja hän silti (ja varsinkin silloin) tuo kunniaa miehelleen. Varmasti Arajärvikin nautti siitä kunniasta mitä presidetti Tarja Halonen hänelle toi. Korintissa kunnian tuominen oli kytköksissä silloiseen perinteeseen koskien naisen pään peittämistä.
Miksi Paavali käytti sanaa kefale 1 Kor. 11:3 :ssa? Jos hän olisi halunnut sanoa selvästi ja silloin myös ulkopuolisia tyydyttävällä tavalla, että mies on naisen johtaja, hän olisi käyttänyt sanaa arkhegos. Paavali valitsi sanan kefale mahdollisesti siksi, etteivät ulkopuoliset voisi syyttää häntä naisten suosimisesta, sillä kefalen käyttö ei suorin sanoin purkanut heidän yleistä käsitystään naisen alemmasta asemasta. Kefale toimi lisäksi mainiosti osoittamaan miehen ja naisen yhteenkuuluvuutta, mikä oli erinomaisen sopivaa kirjeen tarkoitusta ajatellen. Kefale-sanaa käytetään myös kirjaimellisessa merkityksessä samassa luvussa. Tämä tekee tekstistä hieman vaikeaselkoisen, mutta pistää lukijan todella pohtimaan mitä on sanottu.
Jos kyseinen jae tulkitaan suomalaisella ennakkoasenteella, että mies on naisen johtaja, päädytään ratkaisuun, joka kyllä näennäisesti olisi voinut rauhoittaa Korinttin riitatilanteen. Samalla se kuitenkin olisi kurjistanut naisen asemaa entisestään, ja vienyt kauemmaksi todellisesta luomisjärjestyksestä, minkä mukaan mies ja nainen luotiin yhdenvertaiseksi, yhdessä Jumalan kuvaksi.
Paavalin kiinnostus ei yleensäkään ole hierarkiassa. Luvussa 11 koko hierarkiakäsite ei tule mitenkään esille. Koko luvun ainoa valtaan liittyvä ajatus on siinä, että myös vaimolla on valta profetoida.
Miksi Paavali käytti sanaa kefale 1 Kor. 11:3 :ssa? Jos hän olisi halunnut sanoa selvästi ja silloin myös ulkopuolisia tyydyttävällä tavalla, että mies on naisen johtaja, hän olisi käyttänyt sanaa arkhegos. Paavali valitsi sanan kefale mahdollisesti siksi, etteivät ulkopuoliset voisi syyttää häntä naisten suosimisesta, sillä kefalen käyttö ei suorin sanoin purkanut heidän yleistä käsitystään naisen alemmasta asemasta. Kefale toimi lisäksi mainiosti osoittamaan miehen ja naisen yhteenkuuluvuutta, mikä oli erinomaisen sopivaa kirjeen tarkoitusta ajatellen. Kefale-sanaa käytetään myös kirjaimellisessa merkityksessä samassa luvussa. Tämä tekee tekstistä hieman vaikeaselkoisen, mutta pistää lukijan todella pohtimaan mitä on sanottu.
Jos kyseinen jae tulkitaan suomalaisella ennakkoasenteella, että mies on naisen johtaja, päädytään ratkaisuun, joka kyllä näennäisesti olisi voinut rauhoittaa Korinttin riitatilanteen. Samalla se kuitenkin olisi kurjistanut naisen asemaa entisestään, ja vienyt kauemmaksi todellisesta luomisjärjestyksestä, minkä mukaan mies ja nainen luotiin yhdenvertaiseksi, yhdessä Jumalan kuvaksi.
Paavalin kiinnostus ei yleensäkään ole hierarkiassa. Luvussa 11 koko hierarkiakäsite ei tule mitenkään esille. Koko luvun ainoa valtaan liittyvä ajatus on siinä, että myös vaimolla on valta profetoida.
Käsikirjastoni lähteitä:
Brauch Manfred T. Hard Sayings of Paul
Brauch Manfred T. Hard Sayings of Paul
A Greek-English Lexicon
Septuaginta
Biblia Hebraica Stuttgartensia
Verkko:
Septuaginta
Biblia Hebraica Stuttgartensia
Verkko:
Grudem Wayne, tutkimus kefale-sanan merkityksestä
Alan F. Johnson, A Review of the Scholarly Debate on the Meaning of "Head"
Alan F. Johnson, A Review of the Scholarly Debate on the Meaning of "Head"
