Ehkä pahinta koko epätasa-arvo ajatuksessa on, että sen varjolla nainen työnnetään syrjään tehtävistä, joihin Jumala on hänet armoittanut.
Tämän seurauksena seurakunta jää vaille äidillistä johtaja- ja opettajakykyä. Miten paljon enemmän olisimmekaan voineet tehdä seurakunnalle annettuja tehtäviä, jos olisimme tehneet sitä myös naisten koko potentiaalilla. Perheessä isä joutuu liian suuren vastuun alle yrittäessään suoriutua päänä olemisesta, siten kuin se pakanallisessa kulttuurissa on määritelty.
Saattaa olla, että naissyrjinnän takana on vallanhimoa ja näyn puutetta jakaa tehtäviä seurakunnassa. Näkyvistä ja kunniakkaista paikoista on aina ollut taistelu. Voisiko näin olla perheen ja seurakunnankin suhteen? Luulen, että jos naisia olisi seurakuntien vanhemmistossa, jotkut tehtävät olisi tullut paremmin jaettua seurakunnassa. Olenko oikeassa väittäessäni, että seurakunnan vanhimmilta joskus "unohtuu" tehtävä auttaa seurakuntaa palvelemaan, ja he tyytyvät itse hoitelemaan esimerkiksi saarnaamiset, opettamiset ja kokousten johtamiset, mitkä vain suinkin pystyvät, ja vaikkeivat aina oikein pystykään. Muitakin syitä yleisen pappeuden toteutumattomuuteen toki lienee olemassa.
