Nainen ja islamilaisuus



Myös islamilaisuus joutui kohtaamaan silloisen kulttuurin asettamat rajat pyrkiessään tuomaan esille käsityksiään tasa-arvosta. Koraani toi hyvinkin radikaaleja uudistuksia aikansa käsityksiin koskien miehen ja naisen välistä tasa-arvoa. Esimerkisi Mekkan miehille naiset olivat kauppatavaraa, jonka hinta oli tyypillisesti kaksi kamelia. Pojattomuuden häpeää lievitettiin hautaamalla tyttövauvoja elävältä. Heimojulhallisuuksissa naisia tanssitettiin kaduilla ilkosillaan. Muhammed muutti kaiken tämänkaltaisen kertaheitolla. Naiset saivat oikeuden perintöön, omaisuuteen ja luvan harjoittaa elinkeinoja. Muhammed valaisi, että kaikki oli luotu mies-nainen parissa, Jumala oli antanut miehille parin heidän "omasta keskuudestaan".

Muhammedin työ ei ollut helppoa. Hänen oli valittava sanamuotonsa tuon ajan mieskunnalle sopivalla tavalla, että olisi edes jotakin sanomasta mennyt perille aiheuttamatta entistäkin suurempaa ongelmaa. Muhammed joutui noudattamaan samaa periaatetta kuin Jeesus, eli puhua sen mukaan kuin he kykenivät kuulemaan. Oli luotettava siihen, että muutokset tapahtuisivat asteittain.

Tietyillä periaatteilla Koraania lukeva on saattanut nähdä kirjan melko naisvastaisena. Vastaavaan tulokseen on tullut moni Raamatunkin lukija omasta opinlähteestään. Mikäli luemme näitä kahden merkittävän uskon pyhiä kirjoja sellaisenaan ajallemme tarkoitetuina ilman asianmukaista tulkintaa, ajaudumme aivan erilaisiin periaatteisiin ja sovelluksiin kuin näiden kirjoitusten kirjoittajat olivat tarkoittaneet.


Lisähuomautus
Tämän kirjoitukseni tarkoituksena ei ole ottaa kantaa yleensä Koraaniin tai islamilaisuuteen, ei puolesta eikä vastaan. Raamatun opettajana keskityn Raamatun sanomaan. Johtopäätökset esimerkiksi koskien muita uskontoja ja uskoja jäävät suurelta osalta kuulioitten tehtäväksi.