Tasa-arvon historiaa

Luomiskertomus julistaa tasa-arvoa
Pakanoiden keskuudesa naisella ei ollut merkittävää arvoa miehen rinnalla, ehkä joitakin historian mainitsemia poikkeuksia lukuun ottamatta. Naisen alkuperäkin selitettiin miehen alkuperää alemmaksi.

Jumalan ilmoitus Moosekselle oli valo pimeyteen, tietoisuus Jumalan suunnitelmasta leviäisi Jumalan oman kansan keskellä ja sen kautta pakanuuteenkin. Sanoma oli käänteentekevä. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi, täysin tasavertaiseksi kumppaniksi. Myös ajatus naisen alemmasta alkuperästä kumottiin, nainen luotiin miehen kylkiluusta. Luomiskertomus puhuu selkeää kieltä tasa-arvon puolesta.

Lunastus purkaa kirouksen
Mooseksen kirjan alkulehdiltä selviää syy, miksi nainen joutui miehen vallitsemaksi, nimittäin syntiin lankeemus.
Jo Vanhassa testamentissa nähdään merkkejä Jeesuksen myöhemmin suorittaman lunastuksen voimasta. Uuden testamentin kirjoittamisen aikana nähdään edelleenkin taustalla vaikuttavaa eriarvoisuuskäsitystä. Apostolit alkavat hienovaraisesti purkamaan isien, Jumalan suunnitelman vastaisia, käsityksiä. Vaimoja kehotetaan maltillisuuteen, muistutetaan alamaisuuden tärkeydestä ja samanaikaisesti rohkaistaan palvelemaan seurakunnassa arvonsa Jumalan edessä tuntien. (1 Kor.11). Paavali hyväksyi joukon sisaria työtovereikseen. 

Jotkut seurakunnat laahaavat perässä
Tänä päivänä ajatus tasa-arvosta on saavuttanut kaikki kansankerrokset länsimaissa, missä ikinä kristinusko on saanut jalansijaa. Kummallista kyllä, jotkut muuten Raamattuun tukeutuvat seurakunnat laahaavat jäljessä, ikäänkuin nytkin tasa-arvo olisi yleisesti paheksuttavaa, ja siitä pitäisi evankeliumin tähden puhua varoen.

Tässä blogissani kirjoittelen avoimesti ajatuksiani. Muistutan, että vielä nytkin on varottava asettamasta estettä evankeliumille. Nyt varovaisuuden syy on paremminkin seurakunnan sisällä; kaikki eivät kestä puhetta yhdenvertaisuudesta.

Pyhän Hengen vuodatus ja tasa-arvo
Profeetta Joel ennusti, että Pyhä Henki vuodatettaisiin palvelijain ja palvelijattarien päälle. (Apt. 2:16-18.). Jo pelkkä sanan palvelijain käyttö sisältäisi myös naiset, mutta Joel, ja samoin Lukas, haluaa selvästikin painottaa sisarten yhtäläistä osallisuutta Pyhästä Hengestä. Palvelijattarien lisäksi painotetaan myös tyttärien osallisuutta Pyhästä Hengestä. Uusi Testamentti tuo runsaasti esille naisia  Jeesuksen toiminnan ajalta ja erityisesti Pyhän Hengen vuodatuksen jälkeen.

Esimerkiksi teoksista Jumalan kenraalit, Lähetyskäskyä täyttämään ja Karismaattisuuden kutsu voimme lukea runsain määrin esimerkkejä miten Jumala käytti sisaria apostoleina ja muissa merkittävissä tehtävissä seurakunnan keskellä.

Jos naisia rajoitetaan Pyhän Hengen heille osoittamista tehtävistä, pelkäänpä, että Jumalakin joutuu rajoittamaan Henkensä vuodatusta seurakunnan ylle.

Kirjallisuutta
Liardon Roberts. Jumalan kenraalit
Ahonen Lauri. Lähetyskäskyä täyttämään
Ruohomäki Jouko. Karismaattisuuden kutsu