Alamaisuus, päähine, ym.


Alistamishalu

Tasa-arvon vastustamisessa voi olla kyse laajemmasta asiasta, alistamishalusta. Seurakunnassa alistamishalu pakottaa  hierarkian painottamiseen: ylin johtaja, alemmat johtajat, rivikristityt, tai yleensäkin johtajat ja alaiset. Eräs merkittävä ja usein tiedostamaton syy tasa-arvon vastustamiselle voi olla vallanhimo seurakunnassa. Kun opettamista ja johtamista ei kunnolla pystytä Raamattu kädessä naisilta kieltämään, vedotaan naisen asemaan miehen aputyttönä tai luomisjärjestykseen tai jopa syntiinlankeemus-kertomukseen.

Raamatun opetus johtajuudesta painottaa palvelijan roolia, ja herroina halllitsemisesta suorastaan varoitetaan. Alamaisuuteen ja kunnioitukseen johtajia kohtaan kylläkin kehotetaan. Hyvät johtajat auttavat kutakin seurakunnan jäsentä palvelemaan armoituksensa mukaisesti. Hengellinen johtaminen on tukemista, yhdessä johtamista ja yhteistyötä kanssamatkaajien kanssa, joita ei pidetä niinkään alaisina vaan paremminkin veljinä ja sisarina. Se on rinnalla ja edellä kulkemista, ei yläpuolella olemista ja takaapäin määräilyä. Jos johtajuus seurakunnassa ymmärretään palvelemisena, ei liene tarvetta luoda miehen ja vaimonkaan välille hierarkista järjestelmää.

Alistamishalun rinnalla esiintyy myös alistamaksi tulemisen tarvetta. Jotkut naiset suorastaan saattavat edellyttää  mieheltään alistavaa käyttäytymistä. Voisiko joissakin tapauksissa olla kyse myös naisen kateudesta toista naista kohtaan: kun en osaa saarnata, kiellettäköön se kaikilta (Raamattuun tietysti vedoten).



Alamainen niinkuin Herralle
Paavali muistuttaa efesolaisia olemaan alamaisia toinen toisilleen. (Ef. 5:21). Avioliitossa tämä toteutuu siten, että puolisot luottavat toisiinsa kunnioittaen toistensa vastuualueita. Alamaisuuden täytyy toteutua Kristuksen pelossa, ei siis kummankaan pakottamana sokeasti alistuen ajatuksettomaksi orjaksi. Efesossa vaimot eivät ilmeisesti ymmärtäneet alamaisuusajatusta, vaan korostivat naisen asemaa, kenties jopa naisen ylivertaisuutta. Heihin nähden oli tarpeen täsmentää, että naisen tuli olla alamainen omalle miehelleen, niinkuin Herralle. Neuvo sisälsi myös myönnytyksen, että ei tarvinnut alistua miehen orjuutettavaksi alivertaisena käskyläisenä, vaan riitti olla alamainen "niin kuin Herralle". Kyseessä siis oli rakkaudesta nouseva vapaaehtoinen alistuminen yhteistyöhön ja yhteiselämään miehen rinnalla. 

Mitä alamaisuus tarkoittaa perheessä?
Jos kaikesta (Raamatun Sanastakin) huolimatta oletetaan, että Jumala sittenkin tarkoitti miehen ylemmäksi valtiaaksi ja päätöksentekijäksi perheessä, niin kysyn, mitä se tarkemmin sanottuna tarkoittaa? Tarkoittaako se, että esimerkiksi raha-asioissa mies sanoo aina viimeisen sanansa? Onko esimerkiksi asuinpaikan valinta viimekädessä miehen päätettävä asia? Tai päättääkö mies aina viimekädessä lomamatkojen suunnan? Jos taas edellä mainituista asioista päätetään yhdessä, niin onko olemassa jokin muu asia, jota ei voida tai tule hoitaa ilman ylempi-alempi tai johtaja-alamainen -käsitystä

Omassa perheessäni en voi kuvitellakaan, että päättäisin mitään edellä mainituista tai muutakaan merkittävää asiaa sopimatta siitä vaimoni kanssa. Yhdessä neuvotellaan ja päätetään aivan tasavertaisesti. Joissakin asioissa luovutamme toiselle päätöksen teon asian ollessa vähäpätöinen tai selkeästi paremmin toisella hallinnassa, tällöinkin siis pohjimmiltaan päätämme yhdessä. Minä huolehdin esimerkiksi auton huolloista, ja vaimo ostaa omat vaatteensa ja määrää (minun suostumuksella) minunkin vaatetyylistäni aika pitkälle. Useimmissa asioissa yksinkertaisesti vain luotamme toisiimme ja teemme päätöksiä, joiden tiedämme olevan myös kumppanille mieleen. Ostamme vuorollamme esimerkiksi ruokaa, jonka uskomme sopivan sillä kertaa koko perheelle. Mitään arvojärjestystä ei meillä tunneta edes toiminnan kannalta. Järjestys meillä kyllä on: emme toimi toisiamme vastaan emmekä päällekäin, vaan kummallakin on vastuualueensa kuten edellä kuvasin.

Pelkäänpä vain, että monessa perheessä mies asetetaan liian ahtaalle, jos häneltä vaaditaan kykyä tehdä yksin suurempia päätöksiä, kun Jumalan antama usein häntä jopa viisaampi apu olisi tarjolla. Entä jos vaimo on ammatiltaan automekanikko ja mies lastentarhanopettaja, kuuluuko autosta huolehtiminen silloinkin ehdottomasti miehelle.

Sanokaapa edes yksi sellainen asia, jossa aina ehdottomasti miehen tulee tehdä päätös! Itse en todellakaan löydä yhtään. Onkohan koko ajatus auktoritetti-päästä hyvin heikosti määritelty? Kukaan ei taida osata sanoa mitä se tarkoittaa. Onko ajatus miehen yliarvoisuudesta vain veruke, jolla puolustellaan miehen vallanhimoa tai kyynärpäätaktiikkaa vaikkapa seurakunnan opetus- ja johtamistehtävissä? (Ks. "Eriarvoisuuden määritelmä" -sivuni.)

Olen kuullut sanottavan, että laivassa on yksi kapteeni, ja perhettä on näin verrattu laivaan. Laivassa on miehistö, jota on johdettava auktoriteetillä. Myös seurakunta on suurempi yksikkö, siinä tarvitaan valtuutuksia, mutta ei sielläkään maailman kaltaista "herroina hallitsemista."  Perhe on vähälukuisempi yksikkö. Eiköhän siinä riitä, että isällä ja äidillä on auktoriteetti lasten yläpuolella.

Kehotus alamaisuuteen ei merkitse aina, että järjestelmä olisi sinänsä hyvä.
Pietari kehottaa lukijoitaan olemaan alamaiset kaikelle inhimilliselle järjestykselle. 1 Piet. 2:13. Orjia kehotettiin olemaan alamaiset jopa nurjille isännille, jae 18. Syyttömästi kärsiminen oli Pietarin mielestä armoa, jae 19. Alistuminen vääräänkin inhimilliseen järjestykseen saattoi tukkia mielettömien ihmisten suita, jae 14, ja johtaa miehiä pelastukseen, 1 Piet.3:2. Väärä ja "nurja" ei silti ole oikea. Tuskinpa kukaan väittää orjuutta Raamatun hengen mukaiseksi sinänsä, sitä ei vain voiteta kapinoimalla; siitähän Pietari selvästi varoittaa.  Alistumisella vältyttiin myös asettamasta estettä evankeliumille. Muutoksen tulee perustua sydämien muutokseen. Kapinoiminen antaisi väärän kuvan kristillisyydestä. Ajallaan orjuutta on työnnetty sivuun, samoin miehen ylivertaisuusajatusta. Molempien suhteen on vielä paljon opetettavaa ja tehtävää.

Kristus ruumiin vapahtaja - mies vaimon pää
Ef. 5:23 selvittää, että miehen tulee olla vaimon päänä niinkuin Kristus on seurakunnan päänä, ja edelleen, että Kristus seurakunnan päänä on ruumiin vapahtaja. Miehen tulee siis olla vaimon vapahtaja ainakin jostakin näkökulmasta katsottuna. Mies ei voi vapauttaa vaimoa synneistä, senhän tekee vain Kristus itse. Mies voi kuintenkin olla vapauttamassa vaimonsa palvelemaan Jumalaa kaikilla niillä lahjoilla, millä Jumala on vaimon varustanut. Valitettavan usein mies on sulkenut vaimonsa, tai miehet ovat sulkeneet sisaret, pois monista tehtävistä seurakunnassa, vedoten juuri miehen pää-asemaan.


PÄÄHINE, VALLAN MERKKI
Naisen tulee pitää päässään vallan merkkiä. Kyseessä voisi olla ennen muuta valta profetoida (julistaa) ja rukoilla. Erityisesti rukous on sellaista, että sitä seurataan "yläilmoissa", näin juutalaisen perinteenkin mukaan. Niinpä päähine tulee olla myös enkelien tähden. Joidenkin tutkijoiden mukaan enkelit voisivat tässä tarkoittaa myös muualta tulleita sanan julistajia (angelos=lähetti). Päähine kuvastaa mahdollisesti kahta asiaa: naisella on asiat siveellisesti kunnossa ja että hän on ymmärtänyt Jumalan hyväksyvän hänet palvelemaan siinä missä miehenkin. Lukuhan painottaa miehen ja naisen ykseyttä rinnastaen sitä myös Jumalan ja Kristuksen yhteyteen. Jumalan ja Kristuksen yhteydessä ei ole hierarkiaa, vaan he ovat täysin yhtä. Tämä teksti kohta ei viittaa myöskään monien olettamaan hierarkiaan miehen ja naisen välillä.

Korinttolaiskirje kirjoitettiin korinttolaisille. Meitä koskee tekstin takana olevat ikuiset periaatteet. Asioiden kunnossa olemista on osoitettava kulttuurillemme luontaisella tavalla, niinkuin korinttolaistenkin tuli osoittaa sitä omalla tavallaan. Perinteisesti sormus on ollut meille tärkeä esine osoittamaan oman avioliittonsa arvostamista.

Puhuttaessa kunnioituksesta yleensä, meidän tapamme osoittaa kunnioitusta joissakin tilanteissa voi toki olla miehille pään paljastamista; tietyissä tilanteissa ainakin vanhempi naisväki voi osoittaa kunnioitustaan asiaan kuuluvalla päähineellä. Nuoremmasta polvesta voinemme sanoa, että heillä ei välttämättä ole tällaista tapaa. Mitään ehdotonta pakkoa ei Raamattu yli kulttuurirajojen aseta päähineestä, eikä korinttolaiskirje puhu pään peittämisestä niinkään tässä mielessä. On kuitenkin hyvä oppia kunnioittamaan toistemme käsityksiä ja tapoja kunhan emme polje samalla Raamatun iankaikkisia yli kulttuurirajojen meneviä periaatteita.