keskiviikko 18. tammikuuta 2023

MIKSI UUSI TESTAMENTTI EI SANO SUORAAN?

 Miksi Jeesus ei sanonut kaikkea suoraan?

Markus 4:33 Monilla tämänkaltaisilla vertauksilla hän puhui heille sanaa, sen mukaan kuin he kykenivät kuulemaan;
4:34 ja ilman vertausta hän ei puhunut heille. Mutta opetuslapsillensa hän selitti kaikki, kun he olivat yksikseen.

Joh. 16:12 Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa.
16:13 Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.

Jos Jeesus kannatti täyttä, sukupuolesta riippumatonta, tasa-arvoa, miksi hän ei sanonut sitä suoraan, tai miksi hän ei esimerkiksi asettanut naisia kahdentoista apostolin joukkoon?

-Jeesuksen sanoman painopiste olisi siirtynyt kehällisiin seikkoihin, synnistä pelastumisesesta yhteiskunnallisiin epäkohtiin.

-Tätä ei olisi kyetty vielä kantamaan.

-Naisaopostolilla Jeesuksen aikana ei olisi ollut tarvittavaa uskottavuutta.


Miksi Paavali ei sanonut kaikkea suoraan?

9:19 Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi, voittaakseni niin monta kuin suinkin,
9:20 ja olen ollut juutalaisille ikäänkuin juutalainen, voittaakseni juutalaisia; lain alaisille ikäänkuin lain alainen, vaikka itse en ole lain alainen, voittaakseni lain alaiset;
9:21 ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia - vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa - voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia;
9:22 heikoille minä olen ollut heikko, voittaakseni heikot; kaikille minä olen ollut kaikkea, pelastaakseni edes muutamia.

-Paavalilla oli samankaltaisia syitä kuin Jeesuksella. (Katso edellistä kappaletta.)


Miksi pakanakaupungeissa ei puhuttu suoraan?

Vastaus: Mooseksella oli julistajansa joka kaupngissa. Apt. 15:21

"Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin", Apt. 15:29.   Ei siis "niin pelastutte".

Ei kommentteja: