Efesolaiskirjeen alamaisuutta koskeva jakso alkaa näin. ”Ja
olkaa toinen toisillenne alamaiset Kristuksen pelossa. (Ef. 5:21).Miehen tulee siis
olla alamainen vaimolleen ja vaimon tulee olla alamainen miehelleen. Efesolaiskirjeen
jakso, luku 5: 21-33, muistuttaa erityisesti naisen alamaisuudesta mieheensä
nähden. Tämä kielii siitä, että ojennukseen on ollut tässä suhteessa tarvetta.
Ehkäpä uskoon tulleet naiset olivat päässeet ymmärtämään, niin
kuin Paavali opettaa galatalaisille, että Herrassa ”Ei ole juutalaista eikä
kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä
kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.” Gal. 3:28. Tämän totuuden
omaksuminen on voinut olla syynä ylilyönteihin. Verraten lyhyessä ajassa esiin
noussut ajatus tasa-arvosta miesten ja naisten kesken on saattanut olla
kimmokkeena hypätä sortamispolitiikasta toiseen äärimmäisyyteen ja on ajateltu,
ettei naisen pidä enää olla miehelleen alamainen.
Tutkitaanpa asiaa tarkemmin. Kyseinen jakso epäsuorasti
varoittaa naista alistumasta juutalais-pakanalliseen sortopolitiikkaan muistuttamalla,
että naisen tulee olla alamainen niin kuin Herralle. Mitä sanat ”niin kuin Herralle”
tarkoittaa?” Paavali tarkentaa, että oikea alamaisuutta on sellainen alamaisuus,
mitä seurakunnalla tulisi olla Kristukseen nähden. Seurakunta ei ole alamainen
Kristukselle pakosta, vaan vapaehtoisesti Kristuksen rakkauden vaikutuksesta.
Raamatun opetus on selvä: naisen tulee olla alamainen
miehelleen, mutta ei alistua pakanalliseen eikä juutalaiseen alamaisuuteen,
mikä puolestaan merkitsi alistumista miehen sorrettavaksi. Paavali antaa saman
viestin Kolossan seurakunnalle: Vaimot, olkaa miehillenne alamaiset,
niinkuin sopii Herrassa. Juutalaiseen ja pakanalliseen alamaisuuteen ei
siis ole lupa alistua, vaan sellaiseen mikä sopii Herralle, eli on Jumalan mielen
mukaista.
Lopuksi ajatus koskien raamatuntulkintaa. Raamatun opetukset
tulevat meille tuon aikaisen kulttuurin verhoamina. Monissa asioissa osaammekin
etsiä ns. hengellisiä periaatteita kulttuurin sävyttämistä raamatunkohdista.
Tajuamme, esimerkiksi ettei nykykulttuurissamme rakkautta voi osoittaa kirjaimellisesti
pesemällä toistemme jalkoja.
Valitettavasti kuitenkin kohdissa, joissa on haluttu nähdä
nainen arvovallassa miestä alempana, Raamatun itsensä ilmoittama kulttuuri
unohdetaan lähes täysin. Niinpä päädytään siihen, että naisen tulee olla vaiti silloinkin,
kun he Raamattua tuntevina ja Jumalan kutsumina olisivat soveliaita opettamaan
Sanaa ja johtamaan seurakuntaa. Kun Raamatun itsensä ilmoittama kultuuri- ja
tilannetausta jätetään huomiotta saadaan tukea sisarten eliminoimiselle
tehtävistä, johon Jumala on heidät varustanut. Seurakuntia lakkautetaan,
etsitään työmiehiä, siis miehiä kirjaimellisesti. Ei huomata, että Pyhä Henki
on Apostolien tekojen mukaan vuodatettu myös palvelijattarien ylle.
Kysymykseni kuuluu, kuinka kauan meillä on varaa jättää Raamatun
kulttuuria kuvaavat maininnat huomiotta, silläkin uhalla, että seurakunnat
kutistuvat, ja ihmiset jäävät seurakunnan välittämää pelastussanomaa vaille? Onko
se raamatullisuutta, että Raamattua käytetään omien ja esimerkiksi
herätysliikkeiden näkemysten tukemiseen? Eikö meidän tulisi ottaa Raamatun
sanoma kokonaisuudessaan huomioon?
Jos oletetaan, että osalla Raamatun teksteistä ei ole merkitystä raamatuntulkinnan kannalta, voimme myös olettaa, ettei tuonaikaista kulttuuria kuvaavia jakeita ja raamatunjaksoja tarvitse huomioida. Tällöin on helppo todistaa, että mies on perheen johtaja, eikä nainen voi olla seurakunnan johdossa pastorina eikä vanhimpana. Tai, niin kuin on merkillisesti väitetty, ainakin enemmistö vanhimmistosta pitää olla miehiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti