Perinteinen ja sen haastava lähestymistapa

Suomen helluntaiherätyksessä on enimmäkseen pitäydytty ns. perinteiseen raamatuntulkintaan.

Sitä kuvaava sanonta kuuluu: ”Me luemme Raamattua niin kuin se on kirjoitettu”.

Perinteisessä tulkintamallissa raamatunkohtien katsotaan olevan sovellettavissa sellaisenaan ilman tulkintaa. Tähän on tietysti paikallaan kysyä, onko mahdollista ymmärtää mitään tekstiä ilman tulkintaa, ja kuinka voi soveltaa tekstiä jota ei ymmärrä?

Edes Raamatun itsensä ilmoittaman kulttuurihistoriallisen taustan ei aina anneta ohjata tulkintaa.

Esimerkiksi se, mitä Paavali kirjoitti Timoteukselle silloiseen Efesoon kuuluu perinteisen näkemyksen mukaan meille käskynä sellaisenaan: ”Minä en salli että nainen opettaa enkä että hän vallitsee miestään.”

Perinteisesti Raamattua tulkitsevat eivät kuitenkaan aina jätä huomiotta historiallista taustaa, esimerkiksi jalkojen pesusta ja naisten päähinepakosta on luovuttu, myöskään pyhää suunantoa ei enää vaadita.

Toisessa tulkintamallissa otetaan huomioon myös se kulttuurihistoriallinen tausta, minkä puitteissa kukin raamatunkohta esiintyy.

Jokainen kohta Raamatussa on toki Pyhän Hengen inspiroimaa, mutta se on tulkittava Raamatun itsensä antamassa asiayhteydessä. Tällöin pyritään löytämään ns. ikuisia periaatteita, jotka ovat aina voimassa. Näitä periaatteita tulee soveltaa kunakin aikana ja kussakin kulttuurissa Raamatun kokonaisuuden hengessä.

Esimerkiksi Paavalin sanat Efesossa olevalle Timoteukselle opastavat ankarastikin pysättämään harhaoppeja ja opettajia, olivatpa ne miehiä tai naisia.

Arviointi:

Perinteinen tulkinta on johtanut naisten syrjimiseen seurakunnan opetus- ja johtamistehtävissä.

Mahdollisesti armoituksia on korvattu pelkällä inhimillisellä viisaudella ja koulutuksella.

Perinteiselle tulkinnalle lankeaa haaste osoittaa, etteivät naisen omaamat opettajan ja johtajan lahjat ole Jumalasta, tai ettei heillä niitä ole laisinkaan.

Perinteinen tulkintamalli jättää merkittävän osan Pyhän Hengen inspiroimasta tekstistä  huomiotta ja korvaa sen tulkitsijan omilla ennakkokäsityksillä, esimerkiksi olettamuksilla, että nainen ei saa tietyissä tilanteissa opettaa eikä johtaa.

Raamatun kohtia selitetään useilla eripuolilta Raamattua poimituilla irrallisilla jakeilla tai jaksoilla ilman niiden Pyhän Hengen antamaa kulttuurihistoriallista taustaa.

Perinteiseen tulkintaan tukeutuvat syyttävät muita malleja Raamatun opetusten purkamisesta, vaikka he itse panevat merkittäviä osia Raamatusta sivuun ja korvaavat ne omilla ennakkokäsityksillään.

Perinteinen tulkinta ei ole järjestelmällinen: Joissakin kohdissa huomioidaan kulttuurisidonnaisuus (jalkojenpesu, päähine, viini). Jotkut kohdat katsotaan puhuvan myös naisille, vaikka teksti kirjaimellisesti puhuttelee miehiä. (Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä. Esim. myös PS 1)

Opetuskieltoa ei noudateta järjestelmällisesti. Joissakin tilanteissa saakin opettaa, ja johtaakin. 

Kysymys: Onko Helluntaiherätys edennyt tehtävässään esimerkiksi jäsenmääräisesti 1980-luvun jälkeen? Olisiko tilannetta voinut auttaa se, että myös sisaret olisivat saaneet palvella kaikilla armoituksillaan? Tähän joku vastaa helpotuksesta huokaisten: ei olla juuri taaksepäinkään menty.

Maltillisuuteni rakoilee. Voimmeko me miehet puhtaalla omalla tunnolla nauttia siitä, että saamme kutsumuksemme mukaisesti palvella Jumalaa seurakunnissamme, ja samalla viis veisata siitä, että olemme sysänneet syrjään kenties saman verran lahjakkaita Jumalan kutsumia ja armoittamia sisaria? Emme ole päästäneet heitä edes kokeilemaan siipiään seurakunnassa. Pyörittelemme päätämme ja parhaillimmaan myönnämme, että jollakin voi olla kutsu, mutta ei tarvittavaa käytännön valmennusta.

Puolustaessani naisten asemaa seurakunnan johtajuudessa ja opettajuudessa, puhun myös kokemuksesta käsin: olen liki kaksi vuosikymmentä toiminut kouluyhteisössä, jossa 2/3 opettajista on naisia. Voin vain ihmetellä niitä opettajan ja johtajan taitoja, joita Jumala on heille antanut, enkä nyt puhu pelkästään lasten ja nuorten opettamisesta.

Miten me Jumalan seurakuntana, jonka tulisi olla esimerkkiyhteisönä maailman edellä uskallamme kulkea jälkijunassa, jolle maailma toimii Raamatun osoittaman tarkoituksen veturina näin ratkaisevassa asiassa?