torstai 25. kesäkuuta 2020

Vanhin ennen ja nyt

Vanhin oli raamatunajan yhteiskunnassa arvovaltaa nauttiva henkilö. Häneen piti voida luotaa tärkeitä päätöksiä tehtäessä. Naisilla ei ollut tälläistä arvostusta. Niinpä heidän asettaminen seurakunnan vanhimmaksi olisi ollut jokseenkin mieletöntä.

Miten nyt? Onko harvinaista, että nainen on yhteiskunnassa arvostetussa asemassa ja pystyy näin menestyksellisesti hoitamaan toimeensa kuuluvat velvollisuudet? Pääministeri, presidentti, koulutusjohtaja, ylilääkäri...?

On siis luonnollista, että Raamattu antaa vanhimpia koskevat ohjeet  "miesvanhimmille" ja diakoneille. Tosin muukin oheistus usein annetaan ikään kuin miehille, esimerkisi "autuas se mies".

Nyt ei ole tarvetta epäillä, voiko nainen olla johtajana saaden siihen yhteiskunnallisen hyväksymisen. Eri asia tietysti on, miten perinteisiin ja omavaltaisiin tulkintoihin jämähtänyt seurakunta pystyy mukautumaan Jumalan valintoihin sisarten kohdalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti